labradorinnoutajan terveydestä...

Labradorinnoutaja on perusterve ja pitkäikäinen rotukoira. Huolellisella hoidolla ja laadukkaalla ruoalla sinulla on mahdollisuus nauttia tämän loistavan seurakoiran rakkaudesta ja ilosta monta vuotta.

MUTTA mikäli harkitset labradorinnoutajan ottamista, on mielestäni erittäin tärkeää että ymmärrät mitkä ovat labradorinnoutajilla esiintyviä perinnöllisiä sairauksia ja olet sitoutunut niiden hoitamiseen koiran elämän aikana. Suurin osa koirista on onneksi terveitä koko elämänsä tai sairaudet saattavat puhjeta vasta myöhemmällä iällä. Pahimmillaan ne voivat kuitenkin johtaa jopa koiran ennenaikaiseen lopetukseen.
Huomaathan että kasvuhäiriöt ovat monigeeninen perinnöllinen sairaus, jonka puhkeamiseen vaikuttaa geenien lisäksi monia muita ulkoisia tekijöitä (esim. vääränlainen ruokinta kasvuaikana, ylipaino, fyysinen trauma, väärä liikunta jt.).

LABRADORINNOUTAJILLA ESIINTYVIÄ (PERINNÖLLISIÄ) SAIRAUKSIA:

PERINNÖLLISET KASVUHÄIRIÖT:

Lonkkanivelen kasvuhäiriö eli lonkkaniveldysplasia on kehityshäiriöstä johtuva nivelkuopan ja nivelnastan keskinäinen epäsopusuhtaisuus. Vaikkei koiraasi koskaan käytettäisi jalostukseen, kannattaa lonkat virallisesti kuvata yli vuotiaana. Näin tiedät koirasi
terveystilanteesta, ja mahdollisesti vanhemmiten vaivaavasta ”lonkkaviasta”.
Vakavimmillaan lonkkavika voi johtaa koiran eutanasiaan. Mennessäsi koiran kanssa 1-vuotis
rokotuksille, on hyvä samaan käyntiin varata aika lonkka- ja kyynärkuviin. Toimenpiteessä koira rauhoitetaan ja sen luusto kuvataan.

Kyynärnivelen kasvuhäiriö on yleisin isojen ja ”etupainoisten” koirien etujalan nivelkivun ja ontumisen aiheuttaja. Kyynärnivelen kasvuhäiriöissä oireet alkavat keskimäärin 4 – 7 kuukauden iässä. Tyypillinen oire on ontuminen, joka voi pahentua rasituksessa tai olla voimakkainta levon jälkeen. Ontuminen voi olla jatkuvaa tai ajoittaista. Mikäli kasvuhäiriö on
molemminpuolinen, omistajan voi olla vaikea havaita koiran ontumista.

Nivelruston luutumishäiriötä (OCD) voi esiintyä muissakin nivelissä. Tällaisia niveliä ovat olkanivel ja labradoreilla tyypillisesti polvi- ja kinnernivel. Olkanivelen OCD:n hoitoennusteen katsotaan olevan erittäin hyvä leikkauksen jälkeen. Kinner- ja polvi-OCD:n kohdalla ennuste on huonompi.

Pennulle kannattaa harkita vakuutuksen ottamista ennen 4kk ikää, joka kattaa kasvuhäiriöstä johtuvat leikkaukset ja hoidot.

SILMÄT:

Perinnöllinen harmaakaihi (HC) on linssin samentumissairaus. Kaihia on olemassa eri tyyppejä, riippuen siitä missä linssin osassa samentuma sijaitsee. Linssin takaosassa oleva kaihi ei laajene, mutta etuosassa oleva kaihimuoto laajenee, johtaen koiran näkökyvyn jonkinasteiseen heikkenemiseen. Kaihi on tavallisesti molemminpuolista.

Etenevä verkkokalvon surkastuma (PRA) aiheuttaa verkkokalvon solujen etenevän surkastumisen ja tuhoutumisen ja johtaa täydelliseen sokeuteen.
PRA tutkitaan yleensä geenitestillä.

Retinaalidysplasia (RD) on synnynnäinen muutos silmissä, ja
sitä esiintyy kolmea muotoa. Sairaus aiheuttaa verkkokalvon poimuttumista tai irtoamista.

ALLERGIAT JA IHO-ONGELMAT:

Koiran allergia on sen oman immuunijärjestelmän ylimitoitettu reaktio tekijään, jonka koiran keho olettaa sille haitalliseksi. Mikä tahansa ruoka-aine voi aiheuttaa ruoka-aineallergiaa.
Intoleranssi sen sijaan ei liity koiran immuunijärjestelmän toimintaan, vaan on sen ruuansulatuskanavan reaktio sille sopimattomaan ruokaan.

Korvatulehdus, hot spot, allergia, kutiseva iho ja furunkuloosi ovat kaikki atopiaan viittaavia oireita.

Atopia on geneettisestä taipumuksesta aiheutuva tulehduksellinen ja kutiseva allerginen ihosairaus, jonka synnylle on perimän lisäksi olemassa useita altistavia tekijöitä, kuten koiran elinympäristö ja olosuhteet. Tyypillisesti nuoren aikuisen koiran sairaus. Atooppinen iho kutisee, ja koira voi rapsuttaa ihonsa rikki. Atopia on elinikäinen vaiva, joka on kontrolloitavissa, muttei parannettavissa.

Furunkuloosi on syvä karvatupen märkivä tulehdus. Esiintyy varvasväleissä. Aiheuttaa tassujen nuolemista ja ihonrikkoutumista.

SYDÄN:

Labradorinnoutajalla on todettu esiintyvän perinnöllistä sydämen oikean puolen ns. kolmipurjeläpän kehityshäiriötä (tricuspid valve dysplasia,
TVD). TVD on synnynnäinen sairaus, jonka oireet eivät kuitenkaan aina ilmene
vielä pennulla. Jonkin ajan kuluttua koiralta on kuultavissa sydämen sivuääni,
tai koiralle voi tulla sydänoireita. Sairaus johtaa vähitellen sydämen oikean
puolen laajentumaan. Sairautta voidaan jonkin verran hoitaa tai hidastaa
lääkityksellä, mutta sairaiden koirien elinikäodotus on kuitenkin vain 1-3
vuotta.